Nimeni on Hanna. Se on raamatullinen, hepreankielinen nimi, joka tarkoittaa armoa. Kun synnyin, oli Hanna yksi yleisimpiä tyttöjen nimiä. Olen siis nimeni puolesta vahvasti osa aikaani. Näin varmasti vanhempanikin ajattelivat valitessaan nimeä: jotain tavallista ja tytölle sopivaa. Nimeni hyväksyminen on ollut minulle vaikeaa. Ikäryhmässäni on Hannoja loputtoman paljon. Nuorempana olisin halunnut olla jotain erityisempää, en osa Hannojen ryhmää. Myöhemmin nimen kristillisyys alkoi tuntua häiritsevältä. Miksi nimeni ei voinut olla vaikkapa jokin Suomen luonnosta tuleva?
Tämä kaikki on saanut minut tutkimaan suhdetta nimeeni paljon. Se on saanut minut pohtimaan nimeni merkitystä, armoa. Armo liitetään helposti jumalan armoon, mutta sitä käytetään kauniissa kielessämme monissa muissakin yhteyksissä. Armo sanana sisältää myötätunnon, kärsimyksen lievittämisen ja hyvän tahdon. Sillä voidaan tarkoittaa myös kiitollisuutta, lahjaa ja lempeyttä. Se on ei-tuomitsemista.
Osaanko olla itselleni armollinen? Mitä se tarkoittaa? Mitä on armollisuus muita kohtaan? Koen, että armollisuuteen liittyy vahvasti hyväksyminen ja anteeksiantaminen. Jokainen meistä tekee valintoja. Toisinaan päädymme tekemään valintoja, jotka eivät palvele meitä itseämme tai muita parhaalla mahdollisella tavalla. Meidän ei tarvitse olla täydellisiä. Olemme tulleet tänne oppimaan elämästä. Tuomaan elämän tietoiseksi itsestään. Kun kaikki ei menekään kauniisti ja hyvin, täytyy löytää armeliaisuus itseään kohtaan ja antaa anteeksi - olla tuomitsematta.
Toisinaan kannamme valinnoissamme mukanamme oman elämämme lisäksi sukupolvien pitkää ketjua ja meille siirtyneitä toimintamalleja. Kun hyväksymme sen, että emme aina itse osaa toimia tai edes ajatella parhaalla mahdollisella tavalla - olemme puutteellisia - pystymme paremmin hyväksymään sen, etteivät muutkaan aina näe kokonaisuutta niin hyvin, että osaisivat toimia oikein. Voimme olla armollisia myös muille.
Armollisuuteen liittyykin se, mitä vaadimme itseltämme ja muilta. Yhteiskunta, jossa elämme ei ole armollinen. Yhteiskunnassamme mukana toimiminen vaatii ihmiseltä niin paljon, ettei se jätä tilaa olla armollinen itselleen tai muille. Monet ihmiset polttavat itsensä loppuun tai putoavat yhteiskunnan rattaiden kyydistä. Ja mistä yhteiskunta muodostuu? Loppujen lopuksi se muodostuu meistä ihmisistä. Armottomat ihmiset muodostavat armottoman yhteiskunnan. Suurimmalta osalta meistä vaaditaan armottomuutta itseämme ja muita kohtaan, jotta pystymme piiskaamaan itsemme osaksi yhteiskunnan rattaita.
Koen, että rakentamaamme yhteiskuntaa määrittelee ajatus "aika on rahaa". Kun muutamme aikamme - elämän, jota elämme - rahaksi se näyttää johtavan siihen, että jätämme huomioimatta itsemme, toiset ihmiset ja Maan.
Mihin tarvitsemme rahaa? Elääksemme - ikävä kyllä. Moni meistä vaihtaa aikaansa rahaan myös kuluttaakseen, ei ainoastaan elääkseen. Olemme rakentaneet yhteiskunnan, joka opettaa meille, että tarvitsemme paljon rahalla saatavia asioita. Olemme hinnoitelleet ihan kaiken rahaan vaihdettavaksi. Jos terveyttä täytyy hoitaa, tarvitset rahaa. Jos tarvitset tukea vaikeassa elämäntilanteessa, on sinulla oltava rahaa. Jos sinulla on nälkä tai kylmä, tarvitset rahaa.
Miten muuttaisimme yhteiskuntamme sellaiseksi, etteivät ihmisen arvo tai luonnon arvo olisi sidoksissa rahaan? Miten loisimme yhteiskunnan, joka olisi armollisempi ja lempeämpi ihan kaikille ja kaikelle? Voisimmeko oppia jotain luonnon rytmistä, sen sykleistä? Voisimmeko oppia jotain niiltä ihmisiltä, jotka putoavat tai pudottautuvat tästä systeemistä, joka sitoo ajan rahaan? Voisimmeko oppia niiltä kulttuureilta, jotka ovat eläneet ilman rahaa?
Mitä jos aika ei olekaan rahaa, vaan säikeitä, joita punomme elämän kudokseen? Millainen sinun kudoksestasi muodostuu? Luoko se harmonisen osan suurempaan kokonaisuuteen? Miten se vaikuttaa muiden kutomiin säikeisiin?
Ajattelenkin, ettei kukaan muuta maailmaa puolestamme. Ihan jokaisen meistä on tehtävä valinnat omalla kohdallamme. Mitä enemmän kulutamme, sitä kovempaa vauhtia joudumme pyörittämään yhteiskunnan rattaita. Jos tarkastelemme rakentamamme yhteiskunnan rattaita, ne eivät muistuta luonnon syklejä. Mutta me olemme syntyneet tänne olemaan osa luontoa. Kun erkaannutamme itsemme luonnosta, erkaannumme myös itsestämme. Emme voi hyvin, eikä voi meistä erilliseksi jäänyt luontokaan. Ollaksemme osana luontoa, voimme ajatella kehojamme Maan tietoisuuden koteina. Meidän kokemuksemme, meidän aistimuksemme ovat yhteisiä Maan kanssa. Ja Maa, jonka kudoksen osana me ihmiset täällä olemme - ei pelastu jatkuvan talouskasvun avulla, olkoon kuluttamisemme kuinka vihreää hyvänsä.
Mielestäni on ihan turha väittää, etteikö meidän jokaisen valinnoilla olisi merkitystä. Meidän on oltava osana luontoa, osana Maan kudosta. Aikamme täällä on elämää, ja kun valitsemme omalla kohdallamme armollisuuden, viemme myös yhteiskuntaamme kaikille ja kaikelle parempaan suuntaan. Armollisuus on myötätuntoa, lempeyttä, kiitollisuutta ja hyvää tahtoa. Se on lahja, joka asettaa elämämme osaksi Maata.
Comentários